Brändäyksen uudet tuulet

Brändin rakentaminen muuttuu jatkuvasti ja nykyisin nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Aiemmin brändin rakentaminen oli pitkälti yritysten käsissä, mutta tiedonkulun nopeutuminen ja lukuisat sosiaalisen median kanavat ovat murentaneet yrityksen yksinoikeutta brändiinsä.

Nykyisin erilaiset mediavaikuttajat, kuten vloggaajat ja bloggaajat, voivat hetkessä kasvattaa pienestä brändistä tunnetumman, mutta myös murentaa olemassa olevaa brändiä. Myös yksittäisellä henkilöllä on mahdollisuus sosiaalisen median kautta vaikuttaa brändiin.

Aiemmin brändin rakentaminen on vaatinut pitkän ajan ja se on ollut todella kallista. Nyt uusia kilpailevia brändejä syntyy jatkuvasti, sillä brändin tunnettuuden rakentaminen on helppoa sosiaalisessa mediassa. Jos alkava brändi saa taakseen todella uskollisia ihmisiä, heimon, jotka rummuttavat asiaa yksityishenkilöinä, on tunnettuuden kasvu nopeaa.

Aikaisemmin brändiä rakensi yritys itse muun muassa mainonnan keinoin. Nykypäivänä tämä kanava ei ole välttämättä edes uskottava. Ihmisen uskovat ennemmin mitä toiset ihmiset ovat brändistä sanoneen. Nämä kaikki muutokset ovat merkittävästi muuttaneet myös brändin rakentamista.

Brändin 10 uutta todellisuutta

Brändi ei ole enää sen omistavan yrityksen käsissä, vaan asiakkaat keskustelevat siitä keskenään ja muokkaavat itse oman mielipiteensä brändistä. Brändin omistaja voi pyrkiä vaikuttamaan siihen, mitä brändistä ajatellaan ja parhaat brändit ovatkin tässä mestareita. Silloin tavoiteltu brändimielikuva ja asiakkaan kokemus brändistä ovat yksi ja sama asia.

Marty Neumeir kuvaa kirjassaan ”The Brand Flip” brändin 10 uutta todellisuutta, jotka ovat

1) valta on siirtynyt yrityksiltä asiakkaille

Kuten ylempänä kuvattiin, asiakkaat ja muut ulkopuoliset saattavat muokata brändiä. Tämä muutos voi olla negatiivinen tai positiivinen, eikä yritys välttämättä pysty vaikuttamaan siihen.

2) ihmiset eivät ole keskittyneet tuotteisiin, vaan merkitykseen

Minkä merkityksen brändi antaa ihmiselle? Itse tuote ei ole tärkeä, vaan se mitä se edustaa.

3) asiakkaat ostavat tuotteita identiteettinsä rakentamiseen

Tekeekö se minusta (omasta mielestä) menestyksekkäämmän, komeamman vai kauniimman? Kun käytän jotain brändiä, luo minulle identiteettiä. Käyttämällä vaikkapa Suomen luonnonsuojeluliiton Norppa -tuotteita luon identiteettiä, että olen luonnonsuojelija kun taas käyttämällä muotimerkkejä, vaikkapa Bossin vaateita luon identiteettiä varakkaasta menestyjästä.

4) ihmiset inhoavat sitä, kun heille myydään, mutta rakastavat ostamista

Me haluamme itse tehdä päätöksemme, hallita omaa elämäämme. Siksi emme tykkää siitä, että meille myymällä myydään. Myyjän tehtävä on ratkaista meidän ongelmamme, kohottaa meidän identiteettiä, ei myydä.

5) ihmiset ostavat heimoina tunteakseen turvallisuutta ja menestystä

Yksin ostaminen on tylsää. On kiva olla saman henkisten kanssa ostamassa. Tämä luo yhteenkuuluvuutta ja samalla vahvistamme toistemme tekemään ostopäätöksen.

6) taistelu ei ole enää yritysten, vaan heimojen välillä

Ihmiset ovat ylpeitä omasta heimostaan, oli heimo mikä tahansa, vaikkapa ”Audi-ihmiset” tai ”kissa-ihmiset”. Ja koska taistelu on siirtynyt heimojen väliseksi

7) vahvimman heimon omaava yritys voittaa

Mitä paremmin brändi tai yritys on onnistunut rakentamaan heimonsa, sitä paremmin yritys menestyy ja sitä uskollisempia heimon jäsenet ovat. Ennen nykyistä some-maailmaa tällaisia heimoja olisi ollut vaikea rakentaa, sillä

8) heimot ovat yhdistyneet teknologian kautta

Sen avulla he pystyvät kommunikoimaan keskenään, ja kannustamaan heimokulttia.

9) brändin täytyy virrata useiden teknologioiden läpi

Eli brändin täytyy olla monikanavainen ja löytyä monista eri paikoista, olla tavoitettava. Mainokset eivät enää riitä, vaan heimot vaativat vuorovaikutteisuutta ja osallisuutta. Mitä paremmin heidät saa osallistettua, sitä uskollisempia he ovat.

10) menestyvimmät brändit eivät ole staattisia, vaan muuttuvia

Muutos on pysyvää ja myös brändin pitää muuttua ja kehittyä ajan myötä.

 

Nämä kymmenen kohtaa herättävät jälleen miettimään, miten tarkkaa ja suunnitelmallista brändin rakentaminen onkaan. Se ei voi olla vain toimeksianto mainostoimistolle, koska silloin yritys antaa vallan pois omista käsistään. Mainostoimisto on hyvä renki, mutta huono isäntä. Mainostoimisto osaa suunnitella hyvin värit, logot ja mainoskampanjat. Mutta yrityksesi strategiaa ja brändistrategiaa se ei saa päättää. Tästä johtuen sinun täytyy suunnitella brändisi ja sen rakentaminen huolella ennekuin lähdet antamaan toimeksiantoa mainostoimistolle.

 

Bränditerveisin,

Kari Moisiola

Brändin rakentamisen ammattilainen, konsultti, valmentaja ja yrittäjä

Jos sinulla ei yrityksessäsi ole riittävää tietoa brändin rakentamisesta, niin Yrityslautturi auttaa mielellään. Yrityslautturin brändin rakentaminen -verkkovalmennuksessa saat tietää kaiken mitä pitää tietää, ennen kuin soittaa mainostoimistoon. Tai Yrityslautturin konsultoi myös yritystäsi mielellään.

Yrityslautturin brändivalmennuksen verkkovalmennuksiin pääset tutustumaan verkkokaupassa TÄSTÄ

Tai jos haluat kysyä lisää soita tai laita sähköpostia. Yhteystiedot löydät TÄÄLTÄ